lauantai 29. marraskuuta 2014

Myssyt kahvikuppi ja lenkkeilyä

Kahvikuppihaaste jo loppui. Haluan kuitenkin esitellä viimeisimmän ostokseni. Pentikin Vanilja sarjaa. Kokeilen ensin kuppia, ennen kun päätän ostanko lisää.


Kahva ainakin tuntuu hyvältä ja kuppikin aika mukavan kokoinen kahvikupiksi. Täytyy vielä varmistaa valmistetaanko noita kotimaassa, mikään kun ei ole enää niin kuin kuvittelisi.





Kun sain äidille menevän hartiahuivin valmiiksi aloin heti kutomaan (pitäisikö oikeasti sanoa neulomaan) itselleni myssyjä. On oikea tarve. Toinen tuulipuvun kanssa oikean värinen ja toinen kauppareissuille yms mustan toppiksen ja violetkn huivin kanssa. 

Ulkokuvat vastaa paremminkin todellista väriä. Molemmissa Seiskaveikka lankana, puikot numero 3 resori ja muuten numero 4,5. Lankaa kului 75 g.


 On se hyvä, että kirjoitan tätä blogia ja kuvaan asioita. En olisi nimittäin huomannut violetissa myssyssä silmäpakoa, huh. Hyvä kun huomasin, vielä ei onneksi ollut käytössä. Ei muuta kun virkkuukoukulla silmäpakoa poimimaan.

Ei ole muuten palmikon tekeminen helppoa, no onhan se, mutta kierrokset välillä venähtää. Tarvitsisin kunnollisen kierroslukumittarin. Onneksi ei ole kysymys lahjasta, eikä tilaustyöstä.



Olen niin innostunut tekemään pientä lenkkiä päivittäin ja samalla testaan ja kilpailen itseni kanssa. Odotan, koska lenkki menee nopeammin, sitten on suunnitelma, miten teen lenkkiin lisäkilometrejä. 



Tuossa mallissa ei ole päivittäinen lenkkini, vaan tein lenkin veljeni postilaatikolle. Tulihan sekin mitattua kuinka lähellä asumme. 




Oli mukava kävellessä seurata omakotitaloalueellamme kuinka ihmiset laittoivat erialaisia valoja pihoilleen. Olihan tänään kaunis päivä, oli vähän aikaa oikea auringonpaiste.

Meillä laitettin myös viikolla rakentelemani kuusenränkkäruukku valoille. Huono kuva, kun kuvasin pimeässä. 


Tässä kuvassa se ilman valoja. Isäntä sanoikin, että viedäänkö se tuossa kottikärrysä etupihalle, olisihan kärryt joulunpunaiset. No ei nyt kuitenkaan.

Meillä on ilman mitään erikoisia suunnitelmia tiedossa vain rento viikonloppu, sitä samaa toivottelen teillekin.

13 kommenttia:

  1. Siis lenkkeilitkö kerralla tuon 22,97 km veljesi luokse? Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkkaavaisuudestasi. Todellakaan en tuota matkaa kävelisi. Hyvä kun huomautit! Kaunista viikonloppua!

      Poista
  2. Tyylikäs ja kaunis kahvikuppi.
    Jestas sentään.. näytät olevan hyvässä kunnossa, tuollaisen matkan minä voin lenkkeillä vain unissani.
    Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa mitä kunnossa. :) Anteeksi kun harhauttelen ja kiva kun huomasit. Ohessa vähän selitystä.

      Poista
  3. EI EI, matka veljeni luokse on vain 1,5 km. En kuvannut sitä, kun tuossa Sports Trackerissa näkyy myös lähes millintarkka kartta teiden nimineen, niin kuvasin vain lähtöruudun. Se lenkki jota teen on VAIN 4 km:n mittainen. Pidempäänkin pystyisin, mutta nyt teen sitä niin kauan kun saan mieleiseni tuloksen. Nyt jo huomaan kuinka on helpompaa.
    Mittarissa näkyy nyt kahdeksan harjoitusta, joista yhdessä laite ei ollut päällä kun pari metriä ja yksi on tämänpäiväinen lenkkini.
    Anteeksi jos annoin väärän kuvan kunnostani.

    VastaaPoista
  4. Vanilja-sarja on kaunis !
    Nättejä pipoja olet tehnyt.
    Kyllä tuollainen innostaa lenkkeilyyn, kun näkee matkan ja muutkin tulokset.
    Voi hurjaa miten liukasta oli tänä aamuna, piti kääntyä kesken lenkin takaisin !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiemminkin katsellut Vaniljaa sillä silmällä. Saas nähdä nyt sitten.
      Huomasimme aivan ohuen jääriitten lähellämme olevassa lahdenpoukamassa, joten pakkasta on yöllä ollut. Sinä kun olet aikainen aamuihminen, niin huomaatkin liukkaat kelit. Toista se on tämmöinen aamunvetkuttelija:-) . Kivaa tulevaa viikkoa Sinulle!

      Poista
  5. Kaunis kuppi ja nätit käsityöt. Minulta ei neulominen eikä virkkaus suju ollenkaan... :O( Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ompelu, sisustus ja puutarhan hoito sujuukin Sinulla sitten sitäkin paremmin. Mukavia ideoita taas tulevalle viikolle!

      Poista
  6. Ihania pipoja, omat lempparit ovatkin juuri tuollaiset lettineuletyyppiset pipot. Ihana pieni kuusi ja Pentikin vaniljasarja on niin kaunis. Kauheasti kehuja, mutta minkäs teet kun menit ihania juttuja laittelemaan. <3

    Kivaa keskiviikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K! Sinä se teet kivoja juttuja ja olet tosi ahkera bloggaaja. Vasta nyt huomasin kommenttisi, kiitos! Minä tykkään myös lettineulepipoista. Niitä pitää olla joka väriä. Nyt minulla on jo kolme kuppiparia Pentikin Vanilja-sarjaa. Ajattelin, että hankin niitä pikkuhiljaa aina kun poikkean Ideaparkissa tai Tampereen Sokoksessa. Meidän lmasta kylästä ei niitä saa.

      Poista
  7. Ihania pipoja! Täällä on neulottu vain sukkia, täytyykin ottaa pipot listalle! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Kiitos näin jälkikäteenkin, oli mukava sunnuntai. Ja pipoista, totesin itsekseni, että neulon pipon siinä kun toiset tekee sukkia. Aika helppoa pyöröpuikoilla sitten kun löytää oikeat silmukkaluvut ja sen jälkeen cm mitan milloin alkaa kaventamaan. Tosin nyt oitäisi tehdä joulujuttuja, eikä pipoja.

    VastaaPoista