perjantai 16. tammikuuta 2015

Kirjat

Ketä välttämättä kiinnostaa, mitä kirjoja olen lukenut vuonna 2014. No ei todellakaan ketään muuta kuin itseäni. Tykkään pitää omia tilastoja, kuten luetut kirjat, lenkkeilyt, painoni :(, lankavarastoni jne. 

Aloitin blogin kirjoittamisen heinäkuussa, joten en edes muista mitä kirjoja luin sitä ennen. 
Blogia kirjoitetaan myös omanlaisena päiväkirjana, siksi haluan laittaa v.2014 kirjat luetteloon omaksi muistiksi ja aloittaa uuden v.2015 taulukon.

Minulla on jo kauan ollut oma muistikirja kirjoja varten. Käytän sitä etupäässä kirjastossa käyntejä varten. 


Muistikirjaan merkkaan itseäni  kiinnostavat kirjat. Olen niistä lukenut jostain, joku on suositellut, tai sitten olen lukenut jonkun sarjan yhden kirjan ja sitten alkaa toisetkin kiinnostaa.



Useinmiten vain leikkaan lehdestä leikkeen talteen kirjan väliin ja sitten kuljen kirjastossa pursuavan muistikirjani kanssa. Joskus käy mielessä, mitäs sitten, jos unohdan sen jonkun hyllyn väliin tai lehtileikkeitä pursuava kirja tipahtaa kirjaston lattialle.

Toisaalta meidän paikkakunnalla on kirjastossa hyvä henkilökunta, että eiköhän se palautuisi takaisin minulle.

Viime syksynä meidän  kylän  kirjastossa sattui hauska tapaus: Lainasin kirjoja ja kun virkailija alkoi tallentamaan kirjojen viivakoodeja kirjoista hän  sanoikin, "Hetkinen".... Minulla melkein väri pakeni kasvoilta, tuli semmoinen olo, että onko minulla joku kirja palauttamatta tai sakko maksamatta (en ole kun kerran saanut sakon ja sekin jo parikymmentä vuotta sitten).

Niin virkailija kysyi, että omistanko kirjan Vanhat farkut uusiksi. Omistan vastasin  ja heti perään sanoin, että en ole vain sitä löytänyt vähään aikaan. Tiesin siitä, kun piti se lainata ystävälleni. Virkailija haki sen heidän kaapistaan ja toi minulle. Herranen aika täälläkö se on? Olin palauttanut (tai mieheni jota syytän:-) ) sen lainakirjojen kanssa.
Mutta ovatpa he tarkkoja, kun moni muukin palauttaa kirjoja samaan aikaan, että merkkasivat asian muistiin juuri minun tiedostooni.  Siinä kirjassa ei ollut edes nimeäni. Hyvää salapoliisityötä heiltä.

Kyllä kiitin heitä hyvästä palvelusta ja samalla vitsinä kysyin, että onko teillä minun hukassa olevaa rottinkikorini,  kun sitäkin olen etsinyt jonkin aikaa. Ei onneksi ollut. Virkailija näytti heille unohtuneet kassit, niitäkin oli siellä muutamia. 
Nämä kaksi kirjaa sain postin kautta tällä viikolla, olinkin jo odottanut Holman kirjaa, mielenkiinnolla aloitan sen tänä iltana. Peter Jamesin sitten sen jälkeen.



Tämä kaunis talvinen kuva on otettu Sääksmäeltä Voipaalan kartanon rappusilta. Olin alkuviikosta siellä katsomassa tilkkutaidetta. Mahtavia töitä oikeilta taitajilta. 
Voipaalan taidekeskus Valkeakoski (Sääksmäki). Näyttely Kymmenen pistoa - Pisto-ryhmän 10-vuotisjuhlanäyttely Modern Quilt Art - Nykytilkkutaidetta, 13.01.-31.01.2015. Maanantaisin suljettu. 

Toivottelen kaikille oikein mukavaa viikonloppua! 
Meillä isännän kanssa ohjelmassa ainakin elokuviin meno pitkästä aikaa.


Ja nyt se tylsä luettelo. Luetut kirjat heinä- joulukuu 2014:

Luhtanen Sari, Linssit huurussa
Jokinen Seppo, Koskinen ja taikashow
Jokinen Seppo, Kuka sellaista tekisi
Jokinen Seppo, Räätälöity ratkaisu
Jokinen Seppo, Koskinen ja raadonsyöjä
Läckberg Camilla, Enkelintekijä
Rissanen Pirjo, Askelten taito
Rissanen Pirjo, Onnen tyttäret
Rissanen Pirjo, Kotimme kevätniemi
Kumu Essi, Lasteni tarina
Rimminen Mikko, Nenäpäivä
Hietamies Eve, Puujalkakukka
Teräs Milla, Harmaat enkelit
Roberts Nora, Savuhuntu
James Peter, Kuolema katsoo kohti



4 kommenttia:

  1. Tuo kirjojen muistikirja olisikin kätevä :-) En pidä luetteloa lukemistani kirjoista ja joskus käykin niin, että kun olen hetken lukenut kirjaa, muistan, että tämänhän olen jo lukenut! Toisinaan kirjaan itselleni ylös kirjauutuuksia, jotka kiinnostavat, mutta koskaan ne listat eivät ole mukanani kirjastossa.

    VastaaPoista
  2. Hei! En ole minäkään aiemmin pitänyt luetteloa lukemistani kirjoista, paitsi muistikirjasta olin ylivetänyt ne mitä olin joskus kirjoittanut kiinnostaviksi ja sittemmin lukenut. Ostin kerran tosi pienen muistikirjan yli 80v äidilleni ja kerroin miten sitä voi käyttää hyväkseen kirjastossa. Olen iloinen kun alkoi käyttää sitä. Se tuli täyteen ja nyt hänellä on uusi tavallinen ruutuvihko meneillään.

    Kivaa sunnuntaita ja mukavia lukuhetkiä Sinulle!




    VastaaPoista
  3. Hauska idea pitää kirjatilastoa. :) Nuo Peter Jamesit ovat kyllä niin jänniä. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia K! Juuri Sinun blogistasi sain vinkin Peter Jamesin kirjoista. Kirjoitin kaikki ylös, osan luen kirjaston kautta ja osan ostan kun kohdille sattuu. Niiden välillä täytyy lukea jotain kevyempää:-) .

      Poista