tiistai 31. maaliskuuta 2015

Haaste 1 vastaanotettu

Sain kahdelta lempibloggariltani haasteet. 
Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille joille haasteen laitat eteenpäin.


Tämän haasteen sain 
Elämää Onnenpähkinässä bloggarilta. Kiitos haasteesta! Tuskin linkkini vieläkään onnistuu, mutta haastajan nimen perusteella ainakin pääsette katsomaan hänen blogiaan).

1. Mikä maa, mikä matkakohde on ollut Sinulle mieluisin ja mieleenpainuvin.

Omalla tavallaan niitä on muutamia, esim vaellusmatka Kreetalla silloin kun täytin 50v, tai huikea asuntoautomatka Norjan Geirangerin vuonoille yhtenä juhannuksena. Laitan tähän kuitenkin jumppamatkan Amsterdamiin 1991.
Oli yhdeksäs World Gymnaestrada tapahtuma. Siihen tapahtumaan meitä Suomalaisia osallistui 2151 henkilöä, eli jopa enemmän kun isäntämaan osallistujia oli. Kaikkiaan meitä jumppareita Amsterdamissa oli 
25 000 henkilöä. Minä olin siellä henkilö numero 5992.

Mainittakoon, että sama tapahtuma on ensi heinäkuussa Helsingissä.


Voi jestas mikä tukka, pese ja pöyhi mallia.
Olen sen jälkeen ollut vastaavassa tapahtumassa Berliinissä, sekin oli hieno ja jännittävä esiintymisineen, mutta jotain mahtavaa jäi ensimmäisestä jumppamatkasta mieleen.



Tuolla minä olen jossain oranssi kahvapallo (ennen kahvakuulia) kädessäni.

2. Laitatko kynsiäsi, siis lakkaat
a) ollenkaan, b) itse, c) joku muu laittaa


Vastaukseni on b). Harvemmin tulee kuitenkin  nykyisin lakattua,  lakkaan silloin jos olen johonkin juhliin menossa.
 Elokuussa oli isännän siskon häät, silloin kokeilin ensimmäisen kerran liimattavia irtokynsiä. Tykkäsin lopputuloksesta, tuossa kuvassa tosin jo arki. Jotkut kynsistä pysyi hyvinkin, joku kynsi liimattiin ennen kirkkoon menoa uudestaan (ja anoppini ihmetteli, mistä nyt on kysymys).


Tässä tämänpäiväiset, aamulla öljyvärimaalauksessa sutatut. Taas täytyisi alkaa syömään piitä, se vahvistaa kynsiä, olen sen käytännössä todennut.

3. Omistatko viherpeukalon, vai peukalon keskellä kämmenttä

Ennen omistin viherpeukalon, johonkin se on hukkunut, mutta ei se ihan keskellä kämmentä vielä ole.
Nimim. Mullat sisäkukkiin vielä vaihtamatta.

Kesää odotellessa. Kaikki ikkunalaudat hyödynnetty. Näistä sitten joskus myöhemmin lisää.

4. Teetkö käsitöitä ja jos,niin millaisia.


Tykkään tehdä käsitöitä. Välillä oikein innostun, sitten taas on hetkiä, kun tuijottelen telkkaria tai tablettia mieluummin kun otan käsityön esille. Välillä ompelen, välillä virkkaan, syksyisin tulee enemmän kudottua. 
Eilen aloitin pyöröliivin teon. Malli otettu Virpi Marjaana Siiran kirjasta "Oma Koppa ympyrä - virkattuja variaatioita". 

Viime viikolla ompelin vain kaksi apukassia, ne meni siskon tytölle. Että ei käyttäisi muovikasseja kauppamatkalla. Ylimmäinen kassi kirpparilta ostetusta Tampellan pöytäliinasta ja toinen joku Marimekon kuosi.
5. Mitä odotat tulevalta kesältä?

Odotan kaunista kesää ja omassa pihassa puuhastelua. Nyt on mennyt liian monta kesää muualla, ensin töissä usein kellon ympäri, sen jälkeen en jaksanut, sitten pari kesää tiiviisti isännän vanhempien mökillä Hauholla. Siellä ihan kivaa, mutta oma piha jää hunningolle. Isäntä kiitettävästi kyllä kastelee kasvimaan ja kukat, sekä aina leikkaa nurmikon, mutta nyt tulevana kesänä meidän  on aika katsella kukkapöheikköjä,  mitä niille tehtäisiin ja laittaa siemeniä maahan, kunnostaa keittiöpuutarhaa yms.
Tämän esim havaitsin tänään. Hah, noin reilut 30v tuo kivirinne kesti, nyt se on onneksi leviämässä. Olen tuohon kohtaan suunnitellut joskus semmoista tiiliaitaa istuinlankkuineen. Nyt sitä saa alkaa suunnittelemaan oikein tosissaan.

6. Millainen on arkimeikkisi ja kauanko sen tekemiseen menee?

Sanoisinko, että kuva puhukoot puolestaan. Oma puoleni peilikaapista avattuna. Joka päivä meikkaan, vaikka olisin kotona, pihatöissä jne. Se on tapa jolle en voi mitään, varmaan n.16v aloitettu. Aikaa siihen ei tuhraudu viittä minuuttia pidempään.
Tukka on toinen, jota pitää vääntää päivittäin, vaikka olisin vain kotona. Nyt olen siitä hieman päässyt, että välillä vain joka toinenkin päivä, mutta silloinkin tiedostan että tukka on mitä on:'( .

7. Mitä elokuvaa kävit viimeksi katsomassa ja kenen kanssa?

Tässä blogissa jo aiemmin hehkuttamani taide-elokuva Mr. Turner. Elokuvissa olin mieheni kanssa.

8. Mikä on inhokkiruokasi ja miksi?

Kauheeta, kun täytyy oikein miettiä. Meni oikein  "sormi suuhun", kun tätä mietin. Ainakaan purkkihernekeittoa en syö, teen itse, tomaattiliemessä säilötty tonnikalasäilyke, yäk en syö (isäntä nimittäin joskus herkuttelee ruisleivän päällä). Tuoretta kurkkua en enää voi syödä, hajun ja röyhtäilyn takia ja kaikki kalojen mädit jätän kiltisti tarjoilupöydille. No löytyihän niitä inhokkeja. Luulin, että olen kaikkiruokainen.

9. Mitä maisemaa katsellessa mielesi lepää?

Metsä on minun mieleen. Ihana sammalmetsä, jäkälämetsä, isot kaarnaiset puut, puut joiden oksilla tai rungoilla naavaa. Kunnon saappaat tai vaelluskengät jalassa, ei muuta kuin syvään hengitystä.
Kuvat tällä kertaa on tonttimme rajalla olevasta metsästä.


10. Kuinka monta kertaa päivässä käyt katsomassa blogisi kommentit?

No silloin kun olen jotain päivittänyt, niin tulee käytyä useammin kuin kerran päivässä, muulloin ehkä noin kerran päivässä.

11. Mitä näkyy ikkunastasi juuri nyt?

Näkyy toinen turhankin isoksi kasvanut marjakuusi, vähän kauempana jäkälöitynyt omenapuu, metsän reuna jossa kumollaan sininen vesitynnyri.


Löysin muuten pihalta ruohosipulin purkissa. Sehän täytyi tuoda sisälle.

Kiitos, jos jaksoitte loppuun saakka. Lähipäivinä vastaan toiseen haasteeseen ja sitten pitäisi keksiä vielä uudet kysymykset seuraaville haastettaville että (vapiskaa!!!):-D .

6 kommenttia:

  1. Mukavaa, että osallistuit :-) Haasteiden vastauksia on aina mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Elämää Onnenpähkinässä! Oli ihan kiva vastailla kysymyksiin, kaivaa vanhoja kuvia esille jne. Hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista
  2. Kiva oli lukea vastauksia ja minulle tuli ihan sellainen fiilis että mä haluan eläkkeelle ihan just nyt että ehtisin tekemään noita samoja asioita enemmän! Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sari! Älä nyt hyvä ihminen ala vielä miettiä eläkeellä olemista, vaikka minä tätä mukavuutta aina hehkutankin. Muistan itse töissä ollessani, kun jotkut pääsi osa-aikaeläkkeelle silloin 58v, että silloin melkein karehdin heitä. Siitä sitten kun esimiehelle ehdottelin tulevaisuuden haaveenani, niin hän ei oikein lämmennyt ajatukselle, melkein masennuin.

      Sinulla, paljon nuoremmalla tulee pian vain haikea pitkä aika sen odottamiseen:-P .
      En ole vielä vastannut haasteeseesi, en vain ole rauhoittunut paikoilleni. Tulossa on seuraavaksi. Hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin!

      Poista
  3. Nämä kysymyshaasteet ovat kivoja, ne kertovat aina uusia - ja jokus yllättäviäkin - asioita vastaajistaan! :o)
    Rentoa ja riemuisaa pääsiäisen aikaa sinulle ja Hapelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula, kiitos kommentistasi! Tosi on, toisten tekemät kysymykset on jänniä, kun ei itse saa niihin vaikuttaa. Mutta vastata tietysti voi mitä vain=-O . Tykkäsin haasteesta. Minulla toinenkin haaste jemmassa, vastaukset tulee lähipäivinä. Vaatii keskittymistä, en viitsi tehdä pätkissä, vaikka senkin voisi tehdä ja tallentaa muistiin.

      Kiitos pääsiäisen toivotuksesta minulle ja Hapelle, rentoa on ollut, enpä ole juuri pääsiäistä laittanut, on ollut tarkoituksellista rentoutumista, kun viime viikkokin oli enemmän ja vähemmän vauhdikas vanhushuoltoineen.

      Mukavaa pääsiäistä teidän sinulle ja koko perheelle!

      Poista