tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pensselit kädessä

Sattuneesta syystä meidän eteinen on remontin alla. Eteinen on iso ja valoisa. Paitsi nyt kun kattoikkuna menee uusiksi ja vanha on peitetty pressulla siihen saakka kun uusi saadaan. 

Eteisessämme on normaali vaatenaulakko, jolla on jo ikää.
Isäntä kun maalasi eteisen seiniä, niin minä kätevä emäntä irroitin naulakosta laudat ja maalasin ne valkoiseksi. Hyvä tuli, ei tarvitse ostaa uutta. Ainakin itse olen tyytyväinen.


Osasin irroittaa ja maalata ne laudat,mutta takaisin laittamiseen tarvittiinkin jo isäntää. En osaa käyttää ruuvaria kun irroittamiseen akkuporakoneesta puhumattakaan.

Seuraava projekti on sitten eteisessä oleva peili. Taitaa olla yhtä vanhaa mallia kun vaatenaulakko ja mäntykehyksillä tietty.

Siinä se on olohuoneen sohvalla säilytyksessä. Eilen pohjamaalasin ja tänään sitten ensimmäinen kerros Helmi kalustemaalilla. On muuten tarkkaa työtä.
Minulle sopisi semmoinen nopeampi sutiminen. Isäni oli muurari. Äiti sanoi, että isälle ei auta antaa maalipensseliä tai telaa, hän rappaa, ei osaa oikein maalata. Olisiko minussakin vähän sitä rapparin vikaa.

Siinä se nyt kuivuu. Tänään ensin jumppaan ja sitten pensselit käteen.

Mukavaa päivää teillekin, aurinkoa!

Erityisterveiset teille sivustolleni liittyneet: Heidi H ja Virkkuumummo:-) .

2 kommenttia:

  1. Pienellä fixailulla saa yllättävän isoa ja innostavaa jälkeä aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Paula! Se on juuri niin kun sanoit. Seuraavaksi fiksaan "tumppu- ja huivilipaston". Siitä ensin käytiin isännän kanssa keskustelua. Pidin pääni. Hän on ihan varmasti sitä mieltä, että hyvältä sitten valmiina näyttää, mutta kun haluaisi eteiseen jo normaalin tilanteen. Remontti on aina pieni sekamelska.

      Poista