lauantai 6. syyskuuta 2014

Flunssaa

Harmittaa. Olen jonkinlaisessa flussassa. Juuri kun jumpat alkoi tällä viikolla, niin en halua olla pois ensi viikolla. Minulle on ennenkin käynyt näin.



Viikolla oli tiistaina kaunis ja lämmin päivä, joten kerran vielä kesäjakku päälle ennen pesua ja säilytystä. Valkoinen farkkutakki, jotain parin vuoden takaa on lempivaatteitani, mutta niitä pitäisi olla kaksi. Täytyy pestä usein.
Käytän laukkua useinmiten juuri noin, siinä asennossa jotenkin suttaan takin kauluksen meikkivoiteeseen, miksi, en tiedä.

Kuvassa uusi laukku, nahkaa, mieluinen, Ellokselta syksyn hankintoja.


Tästä tulee varmasti lempipaikkani. Nytkin istun tässä tabletti sylissä. Verhot ei kuulu uuteen sisustukseen, on oikeasti takkahuoneen ns talviverhot. Matto väärän värinen puusohvan päälliseen nähden, jompi kumpi menee vaihtoon. Ehkä matto, taitaa sopia takkahuoneeseen.



Tätä nurkkaa mietin. Yksi tuoli lipaston viereen on vielä tuunatavana, lamput mietinnnässä, nyt olohuoneen liian valkoinen pöytälamppu vain kokeeksi esillä.
Tuohon sopisi hyvin oikein kunnon lipasto, mutta siinä täytyy olla kevyet siirreltävät ratkaisut. Puusohva pitää päästä aukaisemaan parisängyksi kun lastenlapset tms ovat yökylässä. Täytyypä miettia vielä. Nuo tyynytkään ei kuulu tulevaan sisustukseen, saas nähdä koska kerkiän/viitsin ommella uudet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti